AVOWED

Avowed on Obsidian Entertainmentin uusin RPG-peli, jota on sekä odotettu, että ennakkoon jo parjattu, varsinkin pelin Art Director Matt Hansenin rasististen ulostulojen takia sosiaalisessa mediassa. Kulttuurisodalla on aina kääntöpuolensa ja poliittisesti latautunut videopelin tekijä voi jakaa yleisönsä kahtia ja siten hylkiä jopa suurinta osaa tuosta potentiaalisesta asiakaskunnasta. Niin kutsuttu Woke-ideologia ei myy hyvin pelaajien keskuudessa ja sen arvoilla tehty peli, tai vain sen arvoja avoimesti ja voimakkaasti ajava aktivisteityöntekijä, voi tehdä hallaa koko projektille. Näin on käynyt esimerkiksi Disneyn uudisversio Lumikki -elokuvan Rachel Zeglerille, jota Disney on yrittänyt kahlita, koska tämä ei voi olla käyttämättä jokaista haastattelupuheenvuorooaan poliittisen agendan ajamiseen. Politiikkahan on hyvä asia sinänsä, asioista pitää keskustella ja kyetä selvittämään paras vaihtoehto nykyhetken ongelmien ratkaisemiksi, mutta kun myyt tuotetta, on politiikalla tällainen pieni varjopuoli, ja se voi kostautua kassavirroissa. 

Avowed oli siis myrskyn silmässä jo ennen julkaisuaan ja sitä moitittiin jo pelkästään taiteellisen suunnna muutoksesta verrattuna ensimmäisiin trailereihin, jolloin yleisö alkoi epäröidä tämän “värikkään ja söpön” suunnan motivaatioita. Yleisö piti ensin näkemästään, synkkä ja maaginen myy. Mutta se mihin pelin visuaalinen suunta lopulta päättyi oli värikäs ja visuaalisesti erittäin paljon ärsykkeitä sisältävä. Obsidianin edellinen projekti Outer Worlds (2019) oli pettymys, mutta suurelle yleisölle mukiinmenevä kokemus. Se ei ravisuttanut maailmaa, ja osa ihmisistä piti sen käsikirjoituksesta, dialogeista, hahmoista sekä maailmasta jokseenkin paljon. Se oli ytimekäs, budjettiinsa nähden sopivan kokoinen ja sen DLC-lisäosat onnistuivat parantamaan peliä sekä olemaan pelin parasta sisältöäkin. Minulle peli ei uponnut. En pitänyt hahmoista enkä käsikirjoituksesta. Kaikki oli sitä sarkastista, pikkunäppärää letkauttelua mikä yhden hahmon osalta voi toimia, mutta kun peli on sitä täynnä ei sillä ole oikein uskottavuutta tai suuntaa. Valitettavasti Awoved jatkaa sitä, ja hahmot, maailma, NPC:t ovat täynnä tuota ikävää puolta. On kuin kirjoittajat olisivat jälleen kirjoittaneet itsensä peliin, nuo yliopistokoulutetut, myrkkyhiuksiset Thumbler-aktivistit, joilla on huono itsetunto ja kaikki mitä he antavat itsestään ulos on kuin heikompi kopio Frendien Chandlerista ladattuna nykypoliittisella alavireellä. Peli ei siis pyri luomana illuusiota Pillars of Eternity pelien maaailmasta, vaan ottaa irtioton siitä ja tekee siitä keinotekoisen lavasteen, jossa varsin nyky-kalifornialaiset ihmiset seikkailevat. Voisi kuvitella, että tämä kaikki tapahtuu Obsidianin kahvihuoneessa. 

Pillars of Eternity pelit eivät mielestäni olleet yhtään tämän kaltaisia ja arvostan niitä korkealle. Niidenkin maailma oli värikäs, mutta selkäesti pyrki luomaan tuota fantastista uskottavaa maailmaa, johon sukeltaa. Tämä… Avowed on visuaalisesti pätevä, se on tehty Unreal Engine 5:lla ja näyttää täsmälleen siltä, mutta siitä huolimatta se onnistuu muutamia ympäristöjä lukuunottamatta olemaan ruma ja geneerinen. Hahmoissa se näkyy varsin nyvin, suurin osa niistä on rumia, eivät kiehtovan rumia, vaan ärsyttävän rumia. Ja heidän ulkoasunsa heijastelee heidän luonnettaan. Onneksi ne eivät ole Marvel-tasoa yksinkertaisuudessaan tai letkautuksiltaan, mutta samalla tavoin kuin Outer Worldsissa, niiden syvyyskin murtuu ulosannin alla. Ehkä ruskea kääpiö ystäväni oli heistä se parhain, mutta hänenkin jatkuva huumorin viljelynsä ja näsäviisautensa söi kaiken draaman, jota tilanne olisi vaatinut. 

Ympäristöissä on sen sijaan jotain hyvääkin. Ne pysyvät skaalassa, budjetissa. Peli on ytimekäs, ja varsinainen pelattavuus on hyvää. Ja siksi pidin Avowedista paljon enemmän kuin Outer Worldsista. Pidin siitä siksikin, että pidän PoE 1 ja 2 peleistä paljon. Toiminta ja taistelu on hauskaa, buildit ovat suhteellisen moninaisia, kokeilla saa ja se ei polta suuria reikiä lompakkoon, joten oli hauska testailla erilaisia variaatioita. Hardilla pelattuna peli antoi sopivan haasteen ja helpottui loppua kohti melee taistelijani muututtua taistelukenttien monsteriksi. Seikkailu ja exploraus oli pelissä myös hallussa. Outer Worldiin verrattuna, gameplay on tässä selkeästi hallussa ja koko ajan oli sopiva God of War viba, että mitähän mutkan takana on, ja missä notkossa on arkkuja. Kiipeillä sai ja muutamia “puzzleja” tehdä (ne tosin olivat ala-astelaiselle tehtyjä). Sellaista pikkukivaa. 

Peli ei siis ollut niin huono kuin monet olettivat. Lähdin itse kokeilemaan neutraalisti, mutta yllätyin positiivisesti. Peli oli tarpeeksi lyhyt, että hahmoja ja jaksoi kuunnella ja vihulainen oli paljon hauskempi kumppani kuin omat toverit. Obsidian kuitenkin keikkuu erittäin hataralla pohjalla, sillä tämä taiteellinen suuntaus, käsikirjoituksen heikkous ja tekijöiden poliittiset ulostulot voivat käydä lopulta lompakon päälle. Studion maine on jo mennyt, mutta nopeilla liikkeillä tämä olisi pelastettavissa. Peli on hyvä alelaarin ostos joskus vuoden parin päästä.