Tämä peli olisi ollut sellainen mistä olisin halunnut pitää enemmän. Scifi-JRPG -yhdistelmä on kuitenkin vaikea saattaa maaliin kunniakkaasti. Tämänkin sarjan osalta on niin, että ne parhaat osumat ovat menneisyydessä ja minulta vielä pelaamatta jos ei Till the End of Timea lasketa Playstation 2:lla.

Peliä kampittaa se, että koko ajan on tunne, etteivät pelintekijät pelanneet omaa peliään yhtään eivätkä testanneet alkua pidemmälle. Alku sujuu bugeitta ja on ok kontsaa, mutta mitä pidemmälle mennään sitä enemmän bugeja löytyy ja kipuilua sieltä täältä. Lisäksi en koko pelin aikana saanut avattua craftingia, mikä lienee se viimeisin menussa oleva “lukko”. Tämä tutoriaali siis meni itseltä kokonaan ohi.

Combat piti hommaa elossa, se oli ok, eli perusmosien kaataminen oli hauskaa, mutta sitten bossit olivat toista maata. Peli ei hyötynyt yhtään pelin gimmick meganiikasta eli D.U.M.A. robotista, jonka avulla saattoi lentää ja dashailla. Sillä myös oli oleellinen osa combatin iskumäärämittarin keräämisessä. Kuitenkin bosseissa kaikki sortui ja nämä olisivat olleet paljon parempia perinteisemmällä mallilla. Dodge - attack - dodge ja kenties block. Omat töttöröt kamut eivät myöskään juuri bossiin aina osuneet, varsinkin mikäli ne olivat lentävää mallia.

Tarina oli sitä perus JRPG-seikkailu kauraa, mutta scifi tuo siihen omat mausteensa. Ihan jeesbox, mutta toki perinteinen eli dialogi ja näyttely kampitti hommaa. Useasti keskustelut olivat suoraa skip kamaa, jos mitään erityistä paitsi ajan peluuta ei tapahtunut. Laticia, perkule minun valitsemani päähenkilö kahdestä - puhui kuin keskiajan linnanneito, joka hän toki olikin Raymondin ollessa sitten tulevaisuuden avaruusmatkaaja. Näiden kahden kultin törmäyksessä sitten oli kiva olla siellä välissä. Olisi pitänyt valita Raymond. Pelasin hänellä aina kun mahdollista sillä Laeticia oli ärsyttävä ja paska. Raymond oli gigachad ja hänen repliikkinsä eivät olleet täysin perseestä.

Visuaalisesti peli oli “kaunis”, mutta geneerinen ja siten halpa markan peli. Kauniit grafiikat eivät sinänsä vielä peliä tee, ja tässä tapauksessa artistit olivat varmasti… alipalkattuja tai sitten kuten tavallisempaa, lahjattomia.

Paljon sanottavaa, mutta lopulta peli oli sellainen, että ajankuluksi pelaili.