En tavallisesti koske ongelmanratkaisupeleihin eli puzzlepeleihin. Lieneekö nuoruudesta jääneet arvet, kun veljen kanssa vietimme paljon aikaa jumissa Zelda Ocarina of Timen luolastoissa keksimättä mihin tai mitä meidän olisi tullut seuraavaksi tehdä. Kun veli myöhemmin pelasi pelin läpi, hän kuvaili sitä osittain jopa helpoksi peliksi, sillä hänessä Logos on vahva. Ja lapsen hahmotuskyky on luokkaa siinä kanan ja leijonan välimaastossa. Korppi veisi voiton seitsemänvuotiaasta. Noh, ajoittain puzzlet toki ovat peleistä tuttuja, ja tärkeitä osia joskus jopa kinkkisine aivopähkinöineen, mutta olen silti kartellut peliä, joka perustuu puzzlejen ratkomiseen. Juuri ja juuri ristikot hyväksyn hyvänä ajanvietteenä.

   Annapurna Interactiven Gorogoa (2017) on kaunis ja maalauksellinen puzzlepeli, jossa on hyvä tunnelma. Annapurna keskittyy pääasiassa indie-tyylisiin pikkupeleihin, jotka ovat kokeellisia ja taiteellisia. Niissä on hyvä tunnelma ja erikoisia pelillisiä ratkaisuja. Vähän myöhemmin pelasin myös heidän julkaisemansa pelin A Memoir Blue (2022), joka oli lyhyt ja ytimekäs pikkutarina, josta ei juuri saanut selkoa, mutta kaunista katseltavaa se silti oli. Pelilliset elementit olivat ohuita ja pääasia oli ”tarinan jouduttamisessa” eli kuvaa tökkimällä ja järjestelemällä saatiin avattua seuraava tapahtuma. Nämä olivat tavallaan puzzleja, mutta kevyitä sellaisia, jotka perustuivat enemmän kokeiluun ja sitä kautta nopeasti hoksaamiseen mitä tuli tehdä. Tasoltaan Memoir Blue oli enemmän interaktiivisen elokuvan tasoa. Se oli silti ihan ok pläjäys, mutta niin pelillisesti kuin tarinallisesti köyhä kokemus. Lyhyys pelasti paljon, ja mieleen jäikin positiivinen kuva.

   Gorogoa on toista maata. Se on oikeasti peli, ja oikeastaan hyvä sellainen, vaikka en olekaan puzzlepelien asiantuntija. Peli perustuu maalauksille: Neliöön, joka on jaettu neljään kuvaan. Näiden kuvien paikkaa voi vaihtaa, ja niiden eri elementtejä ja kerroksia irrottaa ja siirtää toisten kuvien päälle. Kuvissa on myös monia kerroksia, ja syvemmälle tai etäämmälle liikutaan klikkaamalla erityisiä kohteena olevia elementtejä kuten kelloa, aurinkoa tai tähteä. Tällöin avautuu uusi kuva tai kuvan osa tarkempana, johon pätevät samat säännöt. Kuvat liikkuvat ja joskus puzzle keskittyy liikkuvan esineen siirtämiseen kuvasta toiseen, pelin ”tarina” perustuukin ainakin osittain yhden hahmon siirtelyyn kuvien kautta tarinassa eteenpäin. Se mitä tarina kertoo, on sitten toinen juttu kokonaan, ja jää tulkitsijalle. Tunnelma, äänimaailma ja musiikki ovat kuitenkin erinomaisia, ja huomasin palaavani peliin, vaikka ensin ajattelin vain kokeilevani sitä. Missään vaiheessa en itse jäänyt varsinaisesti tuskaisesti jumiin, vaan vähän aikaa pyöriteltyäni tai tauon pidettyäni huomasin jotain uutta mitä kokeilla. Joskus ongelma perustui loogisuudelle. Piti sytyttää valoja, tai siirtää palloa, kuljettaa ukkoa siirtämällä kuvien perspektiiviä. Lähempää katsotut portaat ylsivätkin kuvasta toiseen täydellisesti, ja näin ollen tarinan hahmo pääsi kiipeämään kuvasta toiseen. Tällaiset kekseliäät pikkujutut olivat onnistuneita ja niitä oli pelissä kiitettävästi aina erilaisin twistein, eikä tämä Annapurna Interactiven peli ollut liian pitkä tai liian lyhyt. Tässä olisi AAA-studio alkanut kierrättää samoja ideoita, ja tehnyt pelistä tuplasti pitemmän vain saavuttaakseen jonkin maagisen tuntimäärän oikeuttaakseen pelin hinnan.

   Itse pelasin pelin Xbox Game Passilla, johon olen suuresti tykästynyt. Sen kautta on helppo kokeilla tällaisia pelejä, joihin muuten rahan upottaminen edes alennuksessa ei tulisi niin mieleen, erityisesti siksi, että genrenä puzzlepelit ovat silti itselleni vieraita. Yleensä tunnistan itseni nauttivan erityisesti roolipeleistä, joissa on selkeästi juonta ja tarinaa yhdessä taistelun kanssa. Gorogoa myös kaivertaa itselleen samaa koloa kuin kenties muutkin Annapurna Interactiven julkaisemat pelit, eli ne eivät yksinomaan ole pelejä, joita pelataan niiden genren takia, vaan niillä on selkeä brändi, Annapurnan logo, joka houkuttaa ihmisiä kokeilemaan niitä. Pelit ovat joko helppoja visuaalisia pläjäyksiä, arvoituksellisella tarinalla, tai sitten hieman enemmän pelillisiä, mutta silti säilyttäen brändin omalaatuisen kokeellisen leiman. Gorogoa ei ollut vain ongelmanratkaisua, vaan enemmän hauskaa kokeilua ja kuvien siirtelyä, kyse oli enemmän askartelusta kuin kalkulaatiosta. Oli mukava liikutella kuvia ja nähdä mitä uutta peli seuraavaksi tarjoaa, sillä tälläkin pelillä oli tapana herkutella yllätyksillä ja mielikuvituksellisilla ratkaisuilla. Taiteellisuus tässä toimii, sillä peli tuntuu tarjoavan sille selkeän tarkoituksen, vaikka itse juoni onkin enemmän pelaajan itsensä kehitettävissä. Kuvat ja maalaukset ovat viehättäviä katsella, mutta myös tarjoavat hauskoja ongelmia, jotka sulautuvat toinen toisiinsa kuljettaen peliä eteenpäin jouhevasti.

   Peli ei ole pitkä. Pitempi kenties kuin A Memoir Blue, mutta tässä ollaankin jumissa yhdessä hetkessä pitempään, eikä pelaaminen ole vain elokuvan katselua. Viehättävä ja kokeilunarvoinen peli, varsinkin jos omistaa Xbox Game Passin.